Espoo Ciné & Junior Ciné
ESPOO CINÉ
Seuraava, järjestyksessään 33. Espoo Ciné -elokuvajuhla pidetään elo-syyskuussa 29.8.-4.9.2022. Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista ja vuosien mittaan Espoo Cinéstä on muodostunut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan esittäjä Suomessa.
Festivaalilla nähdään mielenkiintoisimpia uusia elokuvia sekä asemansa jo vakiinnuttaneilta mestareilta että vasta nousemassa olevilta uusilta kyvyiltä. Erityistä huomiota kiinnitetään naisiin elokuvantekijöinä sekä esikoiselokuviin.
Vuodesta 2017 lähtien lapsille ja nuorille suunnattu laaja ohjelmisto on ollut koottuna omaksi kokonaisuudeksi nimeltä Junior Ciné.
JUNIOR CINÉ
Junior Ciné on eurooppalaiseen lasten ja nuorten elokuvaan keskittyvä tapahtuma, joka järjestetään osana kansainvälistä Espoo Ciné -elokuvafestivaalia. Tapahtuman ohjelmaan sisältyy elokuvanäytösten lisäksi työpajoja lapsille ja nuorille sekä koulutusta opettajille. Junior Cinén näytökset ja tapahtumat järjestetään arkisin päiväsaikaan päiväkotien ja koulujen aukioloaikojen puitteissa.
Junior Cinén näytöksissä huomioidaan erityisesti KULPS!-kulttuuripolun käyttäjät.
Järjestyksessään kuudetta Junior Cinéä vietetään 21.–31.2023.