Uutinen / 8.8.2024

Junior Cinén festivaaliohjelmisto on julkaistu!

Espoo Ciné -festivaalin yhteydessä lapsille ja nuorille suunnattu Junior Ciné –festivaali järjestetään 27.8. –18.9.2024. Elokuvaesityksiä on tarjolla pitkälle syyskuulle, joten entistä useammalla esiopetus- ja kouluryhmällä on mahdollisuus päästä yhdessä elokuviin heti syksyn alkuun!


Junior Cinén avajaiselokuvana nähdään Eirik Sæter Stordahlin ohjaama norjalainen koulumaailmaan sijoittuva draama Lars on LOL (Norja 2023). Elokuvassa 12-vuotias Amanda saa lukuvuoden alkajaisiksi tehtäväkseen opastaa uusi oppilas Lars koulun arkeen mutta huomaa pian Larsin lailla tulevansa kiusatuksi. Kiperästä tilanteesta selvitäkseen Amanda joutuu puntaroimaan ystävyyden syvintä merkitystä.

Junior Cinén elokuvaesityksiä on tarjolla esiopetuksen oppilaille ja peruskoulun 1.–9. luokille. Esiopetuksen oppilaille on tarjolla niin pitkää kuin lyhyttä elokuvaa, jotka ilahduttavat kekseliäisyydellään ja kutittelevat nauruhermoja. Alakouluille suunnatuissa elokuvissa taas juhlistetaan mielikuvituksen ja huumorin voimaa, kohdataan perhesuhteiden kiemuroita sekä sukelletaan jännittäviin seikkailuihin. Yläkouluille suunnatuissa elokuvissa pureudutaan ajankohtaisesti puhutteleviin ilmastonmuutoksen ja tasa-arvon teemoihin sekä pohditaan tekojen merkityksiä ja seurauksia.

Teatterinäytösten ohella tarjolla on verkkonäytöksiä. Verkkonäytösten elokuvavalikoima on suunnattu 4.–9. luokille ja ne ovat katsottavissa festivaalin ajan 27.8. –18.9.2024.

Ilmoittautuminen kaikkiin Junior Cinén näytöksiin käynnistyy tiistaina 13.8.2024 klo 12.

Junior Cinén näytökset ovat osa Espoon kaupungin KULPS-kulttuuripolkua, ja festivaalin esitykset ovat tarjolla ensi sijassa espoolaisille esikoulu- ja koululaisryhmille. Kulttuuripolku kattaa tänä vuonna myös toisen asteen opiskelijat.

Lämpimästi tervetuloa elokuviin!